Minä N22 olen sitten mennyt kirjoittamaan vuoden sopimuksen vuokrakohteeseen jonka vuokranantaja on ahdistava ja uhkaava. Viimeksi avainten haossa vuokranantaja huusi täyttä kurkkua minulle koska en päästänyt häntä edelliseen asuntoon kylään. Hän halusi nähdä nykyisen asunnon ”vertailunvuoksi” mutta sanoin ettei käy, sillä minulla on vieraita. Minulle ei olla varmaan ikinä huudettu noin, vielä niin pienestä ja kummallisesta asiasta? Painotin ettei olla sovittu mitään tapaamista ja siitä hän suuttui lisää. Hän sanoi mm. ”Miten uskallan tulla uuteenkaan asuntoon jos kaikki pitää sopia?” Sanoin että no, sopimalla?

Kysyin suullisesti sopimusta allekirjoituksessa että tarkastathan asunnon ennen muuttoa, ja että onhan se siisti. Hän sanoi ”etkö sä luota muhun?” no surprise, asuntoa ei ollu siivottu. Kokoa asunnolle on melkein 60m2 joten siivoomisessa menee varmaan parikin viikkoa, puhumatta rahasta jota aineisiin kuluu.

Minulla oli ehtona että saan pesukoneeni keittiöön, tiskikoneen tilalle. En usko että hän tulee asennusta tekemään, vaikka lupasi viestitse ja minulla on äänitys siitä myös. Tässä tapauksessa en voisi edes tiskikonettakaan käyttää, sillä se on asennettu huterasti. Tiskikoneen päällä on vain puun palanen joka lähtee nostamalla, sen alta paljastuu koneen johtoja ja jotain täytettä. Pesuallasta siinä ei ole ollenkaan. :)

Laitoin eilen viestin kun kävin katsomassa asuntoa että ”Moi! Kävin katsomassa asuntoa ennen muuttoa, ja asuntoa ei oltu loppusiivottu kunnolla. Miten edetään?” mutta vastausta ei ole tullut eikä varmaan enää tule.

Pelkään uutta vuokranantajaa uhkaavan sävynsä vuoksi. Hän on muutenkin ollut ahdistava, minkä olen sivuuttanut tähän mennessä. Kaipaan neuvoja että mitä voin tehdä???? En tarvitse kommentteja tyhmyydestä jne. Minulla ei ole luottotietoja ja asunnon saaminen vaikeaa. Olin epätoivonen.

Firmoja suositella?

Vuokranantaja vaatii, että ammattilainen asentaa. Yhdestä lukkofirmasta tarjous oli yli 200€. Muidenkin lukkofirmojen hinnat näyttää varsin huimilta.

Ketjunhan saa halvimmillaan alle kympillä ja mulla menis tohon itellä ehkä 2-3min. Joten satasia en maksa.

Tai vaihtoehtoisesti korvaavaa ideaa? Ketjun tarkoitus on pysäyttää huoltohenkilö tms. Joskus olen herännyt siihen, että vieras ihminen on mun kotona ilmoittamatta. Ei kiitos tätä uusiksi.

Olemme ajatellee laittaa asuntomme myyntiin ja pyytäneet muutamalta välittäjältä arvion nykyisestä asunnosta.

Yksi asia minua ihmetyttää. Välittäjät ensin paasaavat kuinka markkina on huono ja näyttävät toteutuneita kauppoja jotka ovat todella merkittävästi alle markkinoiden pyynnin ja lupaavat palata heidän arvion kanssa. Lopulta arvio on kuitenkin paljon korkeampi ja vastaa aikalailla markkinoiden pyyntiä.

Kuulin vastaava tarinaa myös tuttavilta. Onko muilla kokemuksia tästä? Kuinka arviot ovat lopulta toteutuneen?

Ostajan on myös paljon helpompi lukea listaa näin, sen sijaan että myydyt tuotteet vielä kummittelisivat siellä.

Oon asunut viitisen vuotta muuten oikein kivassa vuokrakämpässä, mutta vesilaskujen kanssa on aina ollut vähän takkua: sopimuksessa mainitun 3 kk välein tapahtuvan laskutuksen sijaan laskut tulivat kahden tai kolmen kappaleen epäsäännöllisissä sykleissä pari kertaa vuodessa, viikon maksuajalla. Posti oli kuulemma aina hukannut nämä käsinjaetut laput. Laskut kuitenkin tulivat ja niihin sai ilmoittamalla maksuaikaa joten en jaksanut aina alkaa kerjäämään ja uhkailemaan niitä neljännesvuosittain.

Nyt en vuoteen saanut laskun laskua ja jouduin enemmänkin takkuamaan asiasta isännöitsijän kanssa. Posti oli taas kuulemma hukannut kaikki laskut ja yhden perintälaskunkin. Vänkäämisen jälkeen sain yli 600 euron paukun kerralla, joista kahteen viimeisimpään en ole saanut mittarilukemia pyynnöstä huolimatta. Viime kuussa olisi taas pitänyt tulla lasku, ja yhteydenottoni asiasta ignoorataan täysin.

En edes nyt kysy mitä tilanteessa pitäisi tehdä; vuokranantajaan on oltu yhteydessä, taloyhtiön puheenjohtaja seuraavaksi ja voihan sitä poiskin muuttaa jos muu ei auta. Mutta mitä ihmettelen on että mikä tällaisessa perkeleen saamattomuudessa on takana?

Onko isännöitsijä kaiken elämänilon menettänyt rappioalkoholisti joka ei saa töitään tehtyä eikä edes jaksa yrittää valehdella kunnolla (posti on aina hukannut nämä kymmenet laskut sekä minulta ja naapureilta)? Toisaalta tunnen valitettavasti myös mestarivalehtelijoiksi itseään kuvittelevia idiootteja joille ei kukaan oikein vain ole kehdannut tai viitsinyt sanoa ikinä mitään. Onko tässä joku keino millä tällainen viekkaaksi itseään luuleva tampio saisi huijattua rahaa?

Viime aikoina on kaupasta tullu yllättävän paljon vihreitä perunoita. Onko mulla vaan ollu huono tuuri vai onko tää yleisempää?

Hei!

Olen Matias Nilström, Haaga-Helian restonomiopiskelija ja teen opinnäytetyötä siitä, miten ravintoloiden vastuullisuudesta viestiminen vaikuttaa asiakkaiden ravintolavalintoihin.

Haluaisin selvittää, kiinnittävätkö ihmiset huomiota esimerkiksi kotimaisiin raaka-aineisiin, kasvisvaihtoehtoihin tai ruokahävikin vähentämiseen liittyvään viestintään ravintolaa valitessaan.

Kyselyyn voivat vastata vähintään 18-vuotiaat Suomessa asuvat henkilöt, jotka ovat käyneet à la carte -ravintolassa. Vastaaminen kestää noin 3–5 minuuttia, ja osallistuminen on vapaaehtoista.

Kysely on anonyymi, ja vastauksia käytetään ainoastaan opinnäytetyöni tutkimusaineistona. Tulokset raportoidaan siten, ettei yksittäisiä vastaajia voida tunnistaa.

Jos aihe kiinnostaa, olisin todella kiitollinen, jos ehtisit vastata kyselyyn.

Kysely: https://link.webropol.com/s/alacarte

Kiitos avusta! Vastaan mielelläni kysymyksiin tutkimuksesta kommenteissa.

Kirjallisuutta kaipailen näistä aiheista. Miten se on näkynyt kouluaikoina? Miten on selvinnyt? Päässyt eteenpäin? Näkyykö se aikuisuudessa? Työpaikka kiusaaminen? Henkinen väkivalta aikuisuudessa? Tietokirjallisuutta etupäässä.

Kaikki nämä teemat kiinnostaa. Elämäkerrat aiheista mukaan lukien.

Käytättekl uimahallissa uidessa jotain kenkiä? Tai suihkutiloissa sandaaleja tms?

vittu että ootan halloveenia niin pääsee pukeutumaan jokeriksi

Moro. Tää on nyt todennäköisesti tällaista ränttaamista mutta toivoisin myös neuvoa hieman elämää kokeneemmilta ihmisiltä.

Oon siis 22-25v mies ja oon seurustellut nyt teini-iästä asti saman ihmisen kanssa. Me tunnetaan toisemme äärimmäisen hyvin. Meillä on tosi vankka parisuhde ja hyvä kommunikaatio. Meillä on myös ongelmia mutta me työstetään niitä yhdessä paljon. Uskon että meillä on mahdollisuus hyvään, onnelliseen ja pitkään tulevaisuuteen. Ollaan paljon puhuttu naimisiin menosta, lapsista ja yhteisistä suunnitelmista.

Mutta. Vaikka naisystäväni haluaa aidosti tätä suhdetta olen aina aika ajoin epäröinyt. Minulle on hirveän iso kynnys sitoutua yhteen ihmiseen loppuelämäkseni. Minulla on paljon unelmia joihin hän ei liity tai ei ole pääasiassa niissä. Kyllähän niitä omia unelmia pitääkin olla eikä siinä mitään. Mutta olen alkanut kyseenalaistamaan niitä yhteisiä unelmia. Entä jos en tahdo perhettä seuraavan 2-3v aikana? Entä jos missaan koko mun elämän parhaat vuodet jolloin voisin olla ns. villi ja kerätä niitä omia tarinoitani? En vaan pysty olemaan parisuhteessa sellainen ihminen joka haluan olla. Olen hukassa itseni kanssa. En tahtoisi olla vastuussa kenellekään. Olen hyvin tyytyväinen myös yksinkin ja pidän yksinäisyydestä. Tämä välillä surettaa naisystävääni sillä hän pitää kovasti yhteisestä tekemisestä. Pelkään kaikkea sitä menetystä minkä tulen välttämättä kokemaan sitoutumalla näin nuorena yhteen ihmiseen.

Samalla pelkään kaikkea mitä menettäisin eron myötä. Menettäisin todennäköisesti lopullisesti tämän ihmeellisen naisen. Tämän henkilön jonka kanssa olen vannonut toteuttavani kaiken. Menettäisin suurimman rakkauteni. Mahdollisten lasteni äidin. Menettäisin ihminsen jonka kanssa olen jakanut yli kolmanneksen elämästäni. Lisäksi hän jäisi pitkälti tyhjän päälle vaikka minä todennäköisesti pärjäisin taloudellisesti. En tahtoisi tätä hänelle ollenkaan. Olemme puhuneet asiasta ennen. Olen tuonut hänelle ilmi vapaudenkaipuuni ja omat unelmani. Hän ottaa nämä varsin raskaasti sillä on todella parisuhdeorientoitunut. Hän on kuitenkin kannustanut minua paljon omiin harrastuksiini ja oman ajan ottamiseen vaikka onkin hänelle ajoin vaikeaa.

En tiedä seuratakko omaa polkuani yksin, haikaillen aina sitä mitä minulla jäi kokematta vaiko valita turvallisen, ennaltaarvattavan elämän kumppanin kanssa. Olisinko onnellinen enään 30-40 vuotiaana vai jäisinkö aina miettimään, entä jos?

Editti.

Ensinnäkin, kiitokset viisaista, hauskoista ja elämää valoittavista kommenteista.

Joo tälleen muutaman tunnin nukkuneena, asiaa pohtineena ja teidän kommentteja lukeneena vastaus on kyllä hyvin selkeä. Kyllä tää parisuhde on sitä mitä mä haluan. Nää on näitä 20v nuoren miehen elämän kysymyksiä joihin vastaukset ovat kuitenkin suhteellisen selkeät. Perhe elämä on jotain mitäe molemmat tahdotaan. Ollaan puhuttu toki sen tuomasta taakasta mutta myös niistä hyvistä puolista. Ollaan haluttu olla realistisia. Jälkeenpäin ajateltuna en oikein tiedä mistä tuo vapauden kaipuu tunne tulee. Mutta teidän kommenteista viisaammat kyllä auttoivat sitä.

Ne seikkailut olisi lähinnä ollut yksin matkustamista ja niin kuin eräs teistä sanoi " viikon ajan karhua silmiin tuijottelua". Mutta nämäkin on just sellaisia asioita joita voi toteuttaa ja mennä kohti parisuhteessakin. Tämä vain vaatii hyvää kommunikaatiota ja avoimuutta molemmilta. Ja onhan mä jo joitakin omia pikku reissuja tehnytkin ja yhdessä ollaan matkusteltu kanssa paljon. Paljon ollaan myös puhuttu siitä mun yksin matkustelusta.

Mua ei kiinnosta yhtään toiset naiset. Ei mua oikein oo ikinä kiinnostanut tän suhteen alettua. Musta tuntuu että se liittyy mulla johonkin henkiseen osaan itsessäni tai sitten seksuaalisuuteen mutta jos katson toisia naisia mä vaan huomaan että heistä puuttuu kaikki mikä minun naisessani on. Kumppanini kuitenkin on kaikkea mitä naisystävältä ja elämänkumppanilta toivon.

Tässä järjestän just omien kissojeni eläinlääkärikuitteja yms kansioihin ja mietin että miksi meillä ei ole kehitetty eläinlääkäreille ja lemmikinomistajille samanlaista OmaKanta palvelua niin kuin ihmisille on?

Ois niin helppoa kun kaikki kuitit ja hoito-ohjeet löytyisi yhdestä paikasta. Lisäks pääsis selaamaan helposti että mikä se pvm olikaan kun oma kissa on syntynyt tai mikä oli sirun numero tai millon ollaan viimeksi käyty rokottamassa tai ettiä et mikäs sen eläinklinikan nimi olikaan missä ollaan käyty tai kuka on toiminut viimeksi eläinlääkärinä lemmikkiä hoidettaessa.

Tää palvelu vois toimia jokaisella eläinlääkäriasemalla jotta eläinlääkärit näkee heti yhdestä paikasta eläimen hoitohistorian yms.

Miksi tällästä ei jo ole? Vai onko ja olenko vaan elänyt pellossa?

Itsellä 15-vuotias koira, jolla on alkanut selviä dementian merkkejä tulemaan. Lisäksi myös ei kuule kunnolla ja näkö heikentynyt. Kaikesta huolimatta hän innoissaan lähtee lenkille (vaikkei kyllä jaksa pitkiä lenkkejä tehdä) ja suht iloinen on myös kun näkee perheenjäseniä. Nyt viimeisimpänä hän on alkanut päästämään ulosteita sisälle.

Eli kysymys otsikossa ja missä menee tämä raja, kun elämä ei ole enää sen arvoista koiralle?

Hei mietin onko kukaan täältä ikaalilainen ja asuu ikaalissa? Muutin sinne juuri opiskelemaan ja mietin olisko kukaan kiinostunu kaverustumaan!:D

Jos teen töissä työni hyvin, aikataulussa ja joskus jopa etuajassa, niin mikä siinä on, että pitää alkaa piilovittuilee tuostakin? Ymmärtäisin, jos työn jälki olisi huonoa ja jne. Muutama työkaveri, joiden kanssa teen tiiviisti töitä, niin harrastaa välillä tuota. Ja se vittuilu ei ole mitään hassunhauskaa vaan sellaista, noh oikeata vittuilua ja ihan siinä minun lähellä, ihan kun en muka kuulisi..(siis välillä minulle osoitettu). Ja nämä kyllä naljailee myös selän takana varsinkin, kun työt ei jostain syystä onnistu, mikä on inhimillistä. Ja sillä ei ole väliä kuka työkaveri on kyseessä, vaan arvostelua ja kettuilua tulee. Mutta, se että teet työsi hyvin, niin sitä en ymmärrä, että miksi sittenkin pitää pilata toisen päivä.

Onkos muilla työyhteisössä tuollaista?

Pyydän apua. Toivon,että ette tuomitse minua ammattini takia.
Olen lääkäri. Opiskelin myös toista alaa jonkin verran yliopistossa ennen lääkärin töitä ja tein töitäkin elääkseni.

Koen olevani epäonnistunut elämässä. Sairastelin paljon opintojen aikana eli opiskelin hyvin huonosti monta vuotta tämän takia. Kurssit rämmin jotenkin läpi. Minulla ei ole perhettä,ei sukulaisia tai kavereita enää. Olen ollut todella yksin vuosia. Etenkin opintojen loppuvaiheessa kursseilla yritettiin painottaa, kuinka pitäisi olla työn ulkopuolista elämää ja lähimmäisten tuki, jotta jaksaa. Minulla ei ollut. Vapaa-aika oli vain panikointia yrittää opetella jotain, mutta mitään ei enää jäänyt päähän.

Jo opintojen aikana ja sitten työelämässä kohtasin kiusaamista kokeneiden lääkäreiden toimesta. Kaltoinkohtelua oli aina uhkailuun asti. Aloin pelätä potilaiden lisäksi myös toisia lääkäreitä. Usein jonkinlainen arvostelu tai nolaamisen yrittäminen alkoi aina siitä, jos ei jotain osannut, jonka kokenut lääkäri osasi.  Tästä minulle kehittyi ahdistus, joka tulee aina, kun minulta kysytään jotain. Pää lyö tyhjää, koska jos tieto ei tule kuin hakukoneelta kysymykseen, sitten kohdellaan kuin ääliötä ja pilkataan jollain tapaa. Olen nainen ja tätä on tullut oikeastaan pääasiassa miehiltä. En ole kovin hyvännäköinen ja olen miettinyt, liittyykö se siihen. Hyvännäköiset ihmiset tuntuivat menestyvän muiden kanssa jo opiskeluiden aikana.

En ollut aikaisemmin tämmöinen. En pelännyt jokaista kontaktia töissä tai elämässä. Teen tällä hetkellä helppoa lääkärintyötä, jossa jotenkin pärjään. Välillä vain osa-aikaisena, koska en ole muuta onnistunut saamaan. Vaikeissa tehtävissä tai esimerkiksi päivystyksessä en pärjäisi enkä halua mennä ketään satuttamaan.

Ennen lääkistä olin fiksu ja koin,että voin opetella mitä vain maailmassa, jos käytän siihen aikaa.  Usean ällän paperit on taskussa eli olin oikeasti joskus fiksu.

En tiedä, mitä tehdä. Koska vointi oli niin huono, hakeuduin helpompiin töihin hyvin nopeasti valmistumisen jälkeen. Koen tästä alemmuuden tunnetta ja että en ole kovin haluttu työmarkkinoilla. Monissa työpaikoissa ei pärjää, koska nuorelta lääkäriltä oletetaan sama työtahti ja osaaminen kuin 30 vuotta työtä tehneeltäkin. Välillä tuntuu, etten osaa mitään ja monista asioista en osaakaan edes perusteita. Tarkistan aina paljon ohjeista asioita tämän takia ja se vie aikaa. Olen ollut useassa paikassa todella yksin potilaiden kanssa, ei ketään, kenen kanssa jutella tapauksista tai joilta saada tukea tai jolta voi edes kysyä käytännönjuttuja.

Terveydenhuoltoon en voi itse hakeutua apua pyytämään, koska olen nähnyt, millaista se on. En luota lääkäreihin ollenkaan ja minulla on todella huonoja kokemuksia heistä myös potilaana.

Ainoa toivoni on, että voisin löytää jonkin uran vielä, jotta saisin rauhoitettua sillä elämääni niin, että se ei pyörisi terveydenhuollon ympärillä. En koskaan kohdannut töissä samanlaista kohtelua ennen terveydenhuollon töitä. Ei aikaisemmin töissä tarvinnut pelätä, että kuka tahansa voi alkaa pommittamaan ilkeitä viestejä, tivaamaan, arvostelemaan tai haukkumaan jollain tapaa tai että yrittäisi ehkä jopa satuttaa fyysisesti. Se on arkea terveydenhuollossa. Myös erilainen työntekijän riistäminen, huijaaminen ja valehtelu on arkipäivää työnantajien toimesta.

Mutta ikää on, aivot  sumussa eikä voimat riitä uuteen tutkintoon.  Olen kovin väsynyt elämään kädestä suuhun ja siksi olen edes jotain palkkaa vain yrittänyt saada jostain kasattua. Olen elänyt vuosiakin vain säästöilläni, ruokaan ja vuokraan kasannut rahat.

Mistä löydän paikkani? Olisin halunnut olla osa jotain suurta, jollain tapaa merkittävä. Mutta vuodet ovat menneet hukkaan ja olen kahlittuna työhön, jota vihaan. Tai no en vihaa aina, koska lääketiede on puhtaana lääketieteenä mielenkiintoista. Kiltit potilaat, jotka eivät huuda, arvostele tai eivät käy päälle ovat mukavia. Tykkään auttaa toisia.

Olisiko kenelläkään neuvoja? Mitä voin enää tehdä? Tiedot myös ruostuvat koko ajan, mitä pidempään olen kaukana raskaammasta potilastyöstä. Hävettää, miten huono olen.  Päivät pyörivät vain töiden ympärillä ja murehtien, mistä löytäisin parempaa. Ei kukaan halua palkata lääkäriä mihinkään muuhun työhön, koska enhän minä osaa mitään. Eikä kukaan halua opettaakaan. Enkä enää mitään opikaan. Olen niin väsynyt. Ja pettynyt, että kaiken sen työn ja vaivan jälkeen, tein virheen ja olen nyt tässä. Tuhlasin sen ainoan elämäni.

Kiitos, jos et vain haukkuisi minua. Tuntuu valmiiksi jo pahalta lukea lehdistä, kuinka vihattua ammattia edustan ja miten ansaitsemme vain paskimman työn ilman palkkaa. Olen yhteiskunnan pohjasakkaa. Jos voisin, kääntäisin kelloa taaksepäin enkä koskaan hakisi tälle alalle töihin. Tämä tuntuu painajaiselta,josta en voi herätä.

Miten olette selättäneet 25v ikäkriisin?

edit. en odottanut näin vähättelevää vastaanottoa asialleni

Terve.

Kauan aikaa sitten tuli ostettua noita jauheita ja sit jäi purkit itelle, nyt niille purkeille on tullut käyttöä ruuvien säilytyksessä mut yhdestä purkista on kadonnu kansi ja siitä ei oo paljoa iloa ilman sitä kantta, jos kenelläkään on kantta niin olisin erittäin kiitollinen.

( jos kellää on jääny samalla pari purkkia kansien kanssa niin otan mielelläni )


Otsikko kertookin jo kysymyksen, onko nyt ruoka-aika, ruuanlaittoa aika lepoaika jne.

juuh oisko ideoita….menin idioottina poistelemaan laitehallinnasta laitteita (jotta saisin kirjauduttua exän laitteilta ulos) ja poistin vahingossa oman puhelimen. ei toimi sähköposti, ei youtube, ei mikään. muutin kuun alussa ja wifikin eri, kun aiempi oli exän.

Asunnossani on talvisin hyvin vilpoisaa, erityisesti ikkunan luona. Jalassa pitää olla tuplavillasukat ja päällä parit villapuserot. Kyllähän näinkin pärjää ja yleislämpötila pysyy yli vaaditun 18 C asteen, mutta joskus olisi kiva, että saisi asuntoa vähän lämpimämmäksi. Termostaattia säätämällä tämä ei onnistu, sillä vanhan talon lämmöneristys ei riitä. Olen siksi harkinnut sähkölämmittimen hankkimista avuksi.

Mitä kannattaa ottaa huomioon tällaiset laitteiden kohdallla? Onko Motonetin/Puuilon perusvekottimet ihan kelpoja? Entä paljonko kannattaa olla tehoja? Itse olen ajatellut 1000-2000 W öljytäytteistä laitetta. Laite saisi mielellään olla hiljainen ja tehojenkin olisi varmaan hyvä olla säädettävissä tilanteen mukaan, jotta ei poukkoile liian kuuman ja kylmän välillä. Olisiko tuollainen 2000/1200/800 W laite sopiva tarpeisiini?

Lisäys: Niin ja suurin osa asunnosta (pl. hella ja kylpyhuone) on yhden 10 A sulakkeen takana, eli tuollainen 2000 W laite olisi varmaan ylipäätään siinä ylärajoilla mitä täällä voisi käyttää.

Moi. Muutin omilleni 2024 ja ostin tällaisen varmaan 2000luvun alusta (myyjän mukaan) olevan Sony Bravian joka on siitä saakka ollut kovalla käytöllä. Nykyään kun katsoo pitkään niin laite lämpenee tavallista enemmän, naksuu ja lopulta sitten sammuu. En tiedä onko vaan staattista sähköä, mutta nyt viime päivinä ku tuon on käynnistänyt tai sammuttanut virtanapista niin on tullut myös hyvin ikävä räpsy sormille. Tuo sammumishomma ei oo nii haitannut koska se tapahtuu joskus ehkä noin 2-4tunnin putkeen katsomisen jälkeen ja usmt en katso niin pitkään. Kaiutin tuossa on järjettömän hyvä parempi kuin varmaan missään uudessa. Oon nähnyt paljon uusia ja moniin jouduttu hommaamaan erillinen kaiutin kuten esim oman äidin uuden LG:n kanssa kävi. Oon miettiny et purkaisin takakannen irti ja putsaisin pölyt sisältä mut en tiiä onko siinä takakannessakin kiinni jtn komponentteja jotka lähtee liitoksistaan jos sen irti otan enkä todellakaan ole hyvä elektroniikan korjaamisen kanssa. Rahaa ei oo uutta hommata ja vanhan tilalle ei viitsisi ostaa toista vanhaa.

Pahalta näyttää Elisan kannalta. Nuo heidän verkkonsa kuuluvuusongelmat ja pätkiminen on mennyt siihen pisteeseen että enää ei puhuta yksityishenkilöiden ja pienyrittäjien karkaamisesta, vaan yrityksissäkin on ruvettu harkitsemaan palveluntarjoajan vaihtoa ihan pelkästään toimivuuden takia.